Stephen Fryn Virtahepo (1994)
Aina kun mietin tätä kirjaa, alan väkisinkin hymyilemään. Monia hyviä muistoja liittyy lukukokemukseen, esimerkiksi se kuinka viime kesänä tätä lukiessa tein kesätöitä ja tauolla sitten palasin innokkaana lukemaan tätä Fryn nerokasta tarinaa ja kikattelin yksikseni (tauot vähän venyivät, mutta shhh). Muistan myös kuinka nauroin vedet silmissä kirjan päähenkilön Ted Wallacen kaataessa ohikulkijan nurin tullessaan autosta kiireellä ulos. Ei kuulosta kovin nauruhermoja kutkuttavalta kohtaukselta, mutta Fry sai lähes kaiken kuulostamaan koomiselta, ainakin jos "varsinainen vanha virtahepomme" Ted toimi tekijänä.
Ensimmäisiä sivuja lukiessa kauhistelin tekstin suorapuheisuutta, katkeruutta ja tyyliä jolla naisista puhuttiin (vanha kunnon kärttyinen Ted), mutta tarinan edetessä sain kiinni sen humoristisesta vivahteesta, unohdin feministisen puoleni, enkä tarrautunut näihin seikkoihin enää, vaan annoin sanojen viedä.
Tällä teoksella on epämääräiset, irvokkaat puolensakin ja olisin voinut hyvin elää ilman tiettyjä kirjassa tapahtuneita kohtauksia... Mutta all in all, kirjasta jäi hyvä fiilis. Myönnettäköön, että en kirjaan olisi muuten tarttunut, mutta en voinut vastustaa koska... Stephen Fry. Come on.
:)
- Piia -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti