The Catcher in the Rye

Kirjailija    J.D. Salinger
Julkaistu    1951
Mistä          Kirjasto
Arvostelu   * * * * ½

 That's all I'd do all day. I'd just be the catcher in the rye and all. I know it's crazy, but that's the only thing I'd really like to be. I know it's crazy. (s.156)

She sighs, not knowing where the hell to start...

Salinger on onnistunut luomaan jotain aivan liian mahtavaa. Tuntuu etten pysty löytämään sanoja millekään. Ehkä kuitenkin yritän.

The Catcher in the Rye kertoo 17-vuotiaasta Holden Caulfieldistä 1950-luvun New Yorkissa. Holden aloittaa tarinansa kertomalla miten hän päätyi nykyiseen tilanteeseensa, joka loppujen lopuksi jää hieman hämäräksi lukijalle, mutta se ei ole niinkään se, millä on merkitystä. Holden on juuri potkittu ulos, taas kerran, yhdestä koulusta. Tätä tapahtumaa seuraavat pari päivää ovat täynnä tunteita ja tapaamisia ja oivaltamisia.

Protagonistimme, Holden, on myös kirjan kertoja. Tyyliltään kerronta on hyvin puhekielistä; tämä antaa hyvin spontaanin ja realistisen fiiliksen lukijalle. Salinger on mestarillisesti toteuttanut puhekielisen tyylin. Teksti ei ole vaikeaa luettavaa, vaan soljuu esteettömästi eteenpäin. Tarinaa enemmänkin kuuntelee kuin lukee. Ihan kuin Holden kertoisi tarinaansa suoraan sinulle, ja vain sinulle. Ilman rajoja, ilman sensuuria. Tämä tyyli on ehdottomasti yksi kirjan parhaimmista paloista, ja vaikuttaa suuresti kirjan nautittavuuteen. Holdenin New Yorkilainen aksentti tulee hyvin esille puhekielisen tyylin kautta, ja helpotti visuaalisen kuvan luomista. Itse olen ainakin sellainen lukija, että jos kirja ei tarjoa tarpeeksi välineitä minulle, jotta voin rakentaa tarinasta kuvaa mielessäni, siitä puuttuu jo paljon ja lukukokemus ei näin ole yhtä hyvä kuin se olisi voinut olla. Mutta The Catcher in the Rye ei pettänyt.

Toinen piirre, johon kiinnitin erityisesti huomiota, ja johon rakastuin, oli Salingerin kyky tehdä, hyvin nopeasti mainituistakin, sivuhahmoista mielenkiintoisia ja eläväisiä ja rakastettavia. Halutessaan myös epämiellyttäviä. Jo yksi lause pystyi saamaan minut tietylle kannalle tietystä hahmosta, tai muuttamaan mielipidettäni täysin. Erityisen ihania hahmoja, joista Holdenin lisäksi kuulisin mielelläni lisää, ovat Holdenin pikkusisko Phoebe, Holdenin kuollut veli Allie ja Holdenin entinen opettaja Antolini.

Holdeniin rakastuin ihan täysin kirjan 192 sivun aikana. Suurin syy tähän on ehkä se, että en muista milloin viimeksi olen samaistunut hahmoon yhtä paljon kuin nyt - vaikka olen vanhempi, eri sukupuolta, suomalainen ja elän erilaisessa ajassa. Holden on hyvin rohkea, ja hänen käytöksestään voisi päätellä että hän ei välitä muiden ajatuksista, mutta ulkokuoren alta löytyy tunteellinen poika, jonka täytyy päättää mitä hän haluaa ja toivoo tulevaisuudeltaan. Holdenin kyynisyys muita ihmisiä, ja tiettyjä asioita kohtaan, tuo oman osansa kirjan humoristisuuteen. Olen itse myös melkoinen mörökölli välillä, enkä millään osaa nähdä hyvää puolta asioista, ja välillä inhoan kaikkia ihmisiä ympärilläni, joten tässä asiassa tunsin syvää toveruutta Holdenia kohtaan. Yksi päällenäkyvä piirre on myös liioittelu; ajasta, ihmisistä, paikasta, itsestään puhuessa Holden usein päätyi venyttämään totuutta. Tämä myös, toi lisää huumoria tekstiin. Holden tuntee itsensä myös hyvin yksinäiseksi. Holdenin "lonesome" fiilis raasti minua erityisesti silloin, kun hän oli ihmisten ympäröimä, mutta tunsi silti näin. Holdenin lempisanoihin kuuluu muun muassa "phony", "goddam", "that killed me" ja "knocked me out" ja näitä hän myös hokee melkoisesti. Lukijan kannalta tämä voi kuulostaa huonolta, itse en ainakaan välitä liiasta toistosta, mutta tässä kirjassa, ja tyylissä, se toimii. Toistaminen tuo, niin kuin jo aiemmin mainitsin, spontaaniutta tekstiin ja on myös tapa Holdenille, ehkä alitajuntaisesti, osoittaa tunteidensa tasosta.

Kirjassa on hyvin vahvasti esillä nuorten masennus, joten hirveän hilpeää ja onnellista lukua hakeville en tätä suosittelisi. Kirjan loputtua jäi melkoisen melankolinen fiilis. Mutta en kadu, en tippaakaan, kirja oli jokaisen kulutetun hetken arvoinen. Ja jotta en pelottele kaikkia tuolla masennus-sanalla pois, niin kirja osaa myös viihdyttää ja sillä on omat, hyvin humoristiset hetkensä. Hymyilin vähän väliä ja tyrskähdin nauruun useammankin kerran, erityisesti kirjan alussa (The sass is strong with this one). Loppua kohti tarina hieman synkkenee. Mutta älä missään nimessä anna sen estää sinua tarttumasta tähän kirjaan!

Olen niin, hyvin, älyttömän, iloinen että luin tämän kirjan, vihdoin ja viimein. Se ei todellakaan jättänyt kylmäksi (niinkuin jotkut klassikot ja realismiin kallistuvat kirjat ovat). Teos oli paljon erilaisempi kuin mitä kuvittelin, mutta ei mitenkään pahalla tavalla. Granted, en ollut erityisen hyvin perillä kirjan juonesta tai mistään muustakaan.. Siitä huolimatta, en ajatellut pitäväni siitä näin paljon. :) Yllätyin siis positiivisesti, mikä on aina mukavaa.

...Haluaisin jo nyt lukea sen uudestaan ^^ Minä, joka ei todellakaan ikinä lue kirjoja uudestaan, hällä väliä kuinka hyviä ne on. Ehkä kuitenkin avaan jonkun toisen kirjan, TBR-lista alkaa näyttää aika pahalta..

- Piia -